Mielen lokerot

Minulla on ilo ja kunnia tuntea paljon tutkimustyötä tekeviä ihmisiä uransa eri vaiheissa. Yksi erottuu muista. Hän on erittäin innokas biokemisti, joka tekee lääketieteellistä perustutkimusta solubiologian tasolla. Kyseisellä väitöskirjatutkijalla on kadehdittava kyky laserinterävään keskittymiseen, joka ei herpaannu hetkeksikään työpäivän aikana. Kun hän tulee aamulla töihin, hän aloittaa päivänsä eikä rautainen tekemisen meininki herpaannu hetkeksikään. Hän lukee tieteellisiä artikkeleita kriittisesti tehden niistä muistiinpanoja, käy välillä laboratoriossa tekemässä kokeita, opettelee uusia menetelmiä, osallistuu ahkerasti tutkimuspalavereihin joissa on aktiivinen ja esittää paljon kysymyksiä, jne.

Kyseinen henkilö uskoo myös kirjaimellisesti kaikkien maapallon ihmisten polveutuvan Aatamista ja Eevasta.

Geneettinen perustutkimus osoittaa kiistatta, että vaikka välissä olisikin silmitön määrä insestiä, ainoastaan yhden pariskunnan siittämä suku olisi hyvin nopeasti niin sisäsiittoinen ettei se voisi jatkua ilman vakavia ongelmia. Tällainen tieto on jokaiselle biologiaa opiskelleelle ihan perusjuttuja, joten miten on mahdollista että kriittisesti ajatteleva tutkijanalku voi uskoa tällaisiin tarinoihin? Selvästikään kyse ei ole koulutuksen puutteesta, eikä luultavasti älykkyydestäkään.

Vastaus piilee jälleen ihmisen kognitiossa. Tällä kertaa kyseessä on ilmiö nimeltään kompartmentalisaatio, eli ‘lokerointi’.

Edellisessä kirjoituksessa tutustuimme ilmiöön nimeltään kognitiivinen dissonanssi. Kertauksena todettakoon, että se on ihmismielen taipumus kokea epämukavuutta kun samaan aikaan pitäisi käsitellä kahta tai useampaa ristiriidassa olevaa ajatusta, tunnetta tai uskomusta. Kuten myös nähtiin, yksi selvitytymiskeino tästä on vahvistusvinouma, jossa ainoastaan yhtä ajatusta lähdetään aktiivisesti tukemaan mm. valikoidun todistusaineiston avulla.

Vahvistusvinouman lisäksi aivoillamme on toinenkin keino selvitä kognitiivisen dissonanssin aiheuttamasta tuskasta, ja se on kompartmentalisaatio. Se tarkoittaa sitä, että ristiriidassa olevat asiat yksinkertaisesti erotetaan toisistaan erillisiin “kognitiivisiin lokeroihinsa”. Asioiden välistä ristiriitaa ei sen jälkeen välttämättä edes tiedosteta ja niihin voidaan soveltaa hyvinkin erilaista logiikkaa. Yksi syy kognitiiviseen dissonanssiin on, että joku ajatus, arvo tai tunne on meille syystä tai toisesta niin tärkeä että sen kriittinen tarkastelu muiden asioiden tapaan tuntuu epämukavalta. Tällaisen asian sijoittaminen lokeroon, jossa sovelletaan lievempää kriittisyyttä, helpottaa tuntemusta.

Esimerkkini tutkija on erottanut uskonnollisen vakaumuksensa työstään ja koulutuksestaan täysin omaan lokeroonsa. Käymissämme keskusteluissa hän on kertonut ajattelevansa myös uskontoaan kriittisesti mutta näin ulkopuolisen silmin sitä on äärimmäisen vaikea nähdä. Kun hänelle huomauttaa esimerkiksi geneettisistä todisteista jotka ovat ristiriidassa hänen uskomuksensa kanssa, tieteellinen skeptisyys lentää romukoppaan ja voiton vie uskonnollinen usko. Kriittinen ajattelu tarkoittaa selvästi eri asioita erilaisten lokeroiden sisällä.

Käsi ylös, kenellä on lähipiirissä isovanhempi(a), jotka ovat paitsi herttaisia ja rakastavia huolenpitäjiä, myös nykymittapuulla järkyttävän rasistisia ja/tai homofoobisia?

Skeptikkoa helpottaa kovasti kompartmentalisaation ymmärtäminen. Se auttaa lievittämään sitä turhautumista, jonka voi kokea keskustellessaan henkilön kanssa joka muuten on varsin järkevä mutta tuntuu ajattelevan jostain tietystä asiasta täysin poikkeavalla tavalla.

Skeptikon on kuitenkin erittäin tärkeä varoa omaa kompartmentalisaatiotaan. Me olemme nimittäin kaikki sille alttiita. On tärkeää kysyä säännöllisesti itseltään, perustanko tämän tietyn mielipiteen juuri samanlaiselle kriittisen ajattelun pohjalle kuin kaiken muunkin.

Kompartmentalisaatio selittää myös pariin otteeseen aikaisemmissa kirjoituksissa mainitsemani pseudoskeptisyyden. Sehän siis tarkoittaa näennäistä skeptisyyttä, jossa ollaan kyllä kovasti kriittisiä yhteen suuntaan mutta ei lainkaan toiseen (tai itseensä) päin.

Terveyskeskustelussa kompartmentalisaatio nousee esiin ehkäpä heti hyvänä kakkosena Dunning-Kruger-efektin jälkeen. Monet ihmiset ovat todellisuudessa pseudoskeptikoita, vaikka käyttävätkin itsestään termiä skeptikko. He voivat olla sitä mieltä, että maailmanlaajuinen tutkijoiden konsensus on väärässä mutta tietty kourallinen toisinajattelijoita tietää “totuuden”. Kun tällaisten henkilöiden kanssa keskustelee, huomaa yleensä että he pitävät alan tutkijoiden mielipidettä yhdessä lokerossa ja toisinajattelijoiden toisessa. Näissä pätevät erilaiset säännöt. Siinä missä asiantuntijoihin suhtaudutaan kriittisesti vedoten vaikkapa korruptioon tai tietämättömyyteen, toisinajattelijoita pidetään tällaisista inhimillisistä piirteistä vapaana. Kompartmentalisaatio voi näkyä myös siinä, minkälaista tutkimustietoa väitteiden tueksi vaaditaan. Jos se tukee omaa kantaa, lähes kaikki tuntuu käyvän mutta jos se sotii sitä vastaan, tutkimuksista kaivetaan esiin pilkkuvirheetkin. Tässä kompartmentalisaatio sekoittuu lähisukulaiseensa, vahvistusvinoumaan. Molemmat kuitenkin pyrkivät helpottamaan ristiriitaisten ajatusten käsittelyä.

On vielä huomattavaa se, että psykologiassa kompartmentalisaatiolla voidaan tarkoittaa myös muita asioita, kuten oman persoonan tervettä “jakautumista” esimerkiksi “työ-” ja “kotiminän” välille. Käyttäytyminen ja jossain määrin jopa ajattelu voi erota toisistaan riippuen omasta toimintaympäristöstään.

TL;DR:

Tiivistelmä:

  • Kompartmentalisaatio on ihmisaivojen tapa käsitellä ristiriitaisia tietoja asettamalla ne erillisiin “lokeroihin”
  • Näissä lokeroissa pätevät erilaiset säännöt eikä niiden välistä ristiriitaa välttämättä edes tiedosteta
  • Kompartmentalisaatio on tärkeä syy pseudoskeptisyyden taustalla

Kiitän jälleen suuresti PsL Teemu Ollikaista kirjoituksen asiasisällön tarkastamisesta!

7 Comments

    1. Se keskustelu sopii paremmin johonkin toiseen paikkaan ja aikaan. Herättikö tämä kirjoitus muita ajatuksia?

      1. Koska kyseessä oleva esimerkki on argumentti, johon artikkelin sisältö pohjautuu, siten samalla kyseisen esimerkin käyttö kyseenalaistaa koko artikkelin logiikan etenkin nykytiedon varjossa, jonka pohjalta voi todeta, että rasismi käsitteenä on vesittynyt, johtuen sen käytöstä poliittisena taktisena ydinaseena, joka on taas johtanut sen ylikäyttöön – tiettyjen ryhmittymien taloudellisten sekä valtapoliittisten etujen kannalta on ollut soveliasta laajentaa näiden ryhmittymien näennäiskaikukammio koskemaan yhteiskuntaa. Aivan kuten Neuvostoliiton aikoihin.

        Nykyinen ajatusmaailma mikä vallitsee yhteiskunnassa on ns. terveen järjen kyseenalaistaminen ellei lailla kieltäminen mikä tulee johtamaan yhteiskunnan sisältäpäin kuolemaan.

        Muuten kiintoisa artikkeli.

  1. Pseudoskeptisyyteen ja lokerointiin vaikuttavat melkoiset ulkoiset mm. kulttuuriset paineet. Tästä päästää “toisinajatteluun” asti, joka terminän myöskin kolahtaa jokaisella omaan lokeroonsa. Maailman ihmiset ovat monella tapaa näiden kulttuuristen lokeroiden vankeja. Toisaalta ne tarjoavat parhaassa tapauksessa suojaa ja selkeyttä. Peruspessimistinen suomalainen sananlasku on, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Osaisitko avata aihetta yhtä selkein sanoin kuin tässä kirjoituksessasi?

    1. Kiitos palautteesta, Heikki!

      Minulla on suunnitteilla kirjoitus, joka saattaisi vastata juuri mainitsemaasi kysymykseen. Aiheena on ‘kaikukammio’ eli englanniksi Echo chamber. Se on enemmänkin sosiaalinen käsite, jossa samanmieliset ihmiset kommunikoivat rajatun piirin sisällä vahvistaen toistensa vinoumia. Kriittiset näkökulmat jäävät ulkopuolelle ja jäsenille muodostuu voimakas käsitys siitä että he ovat oikeassa.

      Tarkoitatko tätä?

      1. Kyllä, ‘kaikukammio’ vaikuttaisi käsittelevän juuri tätä. Lisäksi kaipaisin selkokieltä sille, kuinka ihmiset joutuvat myös tahtomattaan vangeiksi näihin kaikukammioihin esim. syrjäytymisen tai koston pelossa. Isossa kuvassa voidaan puhua kansoista, pienessä vaikkapa koulu- tai työpaikkakiusaamisesta tyyliin “kenen joukkoihin kuulut?”.

        1. Ihminen on kyllä äärimmäisen sosiaalinen olento ja muistelen lukeneeni tutkimuksista, missä niinkin yksinkertainen asia kun vaatteiden väri on saanut aikaan spontaania ryhmäytymistä entuudestaan toisilleen tuntemattomien ihmisten kesken. Se on periaatteessa hyväkin juttu mutta käänntöpuolena tietysti se että se myös laukaisee “me vs. toiset”-tyyppistä ajattelua, mikä voi pahimmillaan olla hyvinkin haitallista. Tällaista taustaa vasten ei siis liene lainkaan yllättävää, että ihminen voi helposti “pudota” kaikukammioon. Siellä saa hyväksyntää ja tukea omille ajatuksilleen samalla kun tunteen siitä, että muut ovat jollain tavalla väärässä tai tietämättömiä.

          Joka tapauksessa, hyviä ideoita! Täytyy pohdiskella asiaa ja kaivella vähän kirjoja/tutkimuksia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.